Merirosvot kuriin!

Akateemisen vihervahemmiston suosikkiälykkö Tuomas Nevanlinna analysoi kirurgin tarkkuudella (kansainvälisiin) immateriaalioikeusjärjestelmiin liittyviä epäkohtia. Nevanlinnan mukaan:

"Ruotsin Piraattipuoluetta paheksutaan. Vaan todellisia nykyajan rosvoparoneita ovat ihmiskunnan kollektiivista omaisuutta patentoivat ja tavaramerkkaavat yhtiöt. Ja heidän viimekätisenä kätyrinään on tietenkin vapautta puolustava WTO. Mutta eikö kaikkien saatavilla olevan tiedon vapaa leviäminen johtaisi vain resurssien tuhlaukseen? No, tietoa ei yhteiskäyttö tärvele, toisin kuin kenties laidunmaita. Eikö tekijää sitten pidä palkita? Kyllä, mutta geeni- ja lääkepatenttien rosvoajat eivät luo mitään, vievät vain."

1. Tavaramerkit ovat tavaramerkkilainsäädännössä tarkoitetussa mielessä tunnusmerkkejä, joita yritykset käyttävät erottamaan myytäviksi tarjoamansa tai muutoin elinkeinotoiminnassa liikkeeseen laskemansa tavarat ja palvelut toisten yritysten palveluista. Nevanlinnan viittaus kollektiivisen omaisuuden tavaramerkkaamiseen jää kolumnissa kokonaan perustelematta. Jos hän viittaa siihen, että esimerkiksi Wellstep Oy:n rekisteröimä tavaramerkki ANDIAMO tavaramerkkiluokkaan 25 (vaatteet, jalkineet, päähineet) estää muita valmistajia käyttämästä samaa nimeä elinkeinotoiminnassaan, kritiikin mielekkyys on kyseenalainen. Geneeristen tavaramerkkien rekisteröintimahdollisuus on puolestaan nimenomaisesti suljettu tavaramerkkilainsäädännössä pois, joten esimerkiksi kollektiiviseen omaisuuteen kuuluvaa KENKÄ termiä ei voisi rekisteröidä tavaramerkkiluokkaan 25, vaikkakin sen voisi todennäköisesti rekisteröidä luokkaan 15 (soittimet). Kenties Nevanlinna viittaa ahdistukseen, jonka hän ja muut vasemmistoälyköt kokevat nähdessään kerrostalon seinän kokoisia mainoslakanoita. Tästä aiheesta voitaisiin jo keskustella mielekkäästi pidempään kuin kolme minuuttia, mutta tavaramerkkilainsäädännön kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

2. "Mutta eikö kaikkien saatavilla olevan tiedon vapaa leviäminen johtaisi vain resurssien tuhlaukseen? No, tietoa ei yhteiskäyttö tärvele, toisin kuin kenties laidunmaita." Tämä on Nevanlinnalta poikkeuksellisen tökerö veto. Kukaan vähääkään immateriaalioikeuksiin perehtynyt, tai edes normaalijärjellä varustettu maallikko ei esittäisi Nevanlinnan resurssientuhlaus-argumenttia immateriaalioikeuksiin liittyen. Paatuneimmankin patenttilobbaajan immateriaalioikeusjärjestelmää koskeva analyysi alkaa sen toteamisella, että immateriaalioikeudet poikkeavat "fyysisestä omaisuudesta" siinä, että immateriaalioikeudet eivät kulu käytössä. Jopa kaikkein radikaaleimmatkin järkevät erimielisyydet alkavat vasta siitä, onko immateriaalioikeuksien kulumattomuudesta huolimatta niiden käytölle asetettava keinotekoisia rajoituksia lainsäädännöllä siksi, että kannustetaan ihmiskuntaa hyödyttävän tiedon luomiseen. Käytännössä erimielisyydet koskevat yleensä sitä, mitä voidaan ylipäänsä suojata immateriaalioikeudella (esim. Patenttilain 1:5 §: "Patenttia ei myönnetä olennaisesti biologiseen menetelmään kasvien tai eläinten jalostamiseksi"), kuinka pitkä suoja-ajan tulisi olla, tai mitä poikkeuksia immateriaalilainsäädäntöön tulisi sisällyttää (esim. Patenttilain 47 §: "Erityisen merkittävän yleisen edun niin vaatiessa on sillä, joka tahtoo ammattimaisesti käyttää hyväksi keksintöä, johon toisella on patentti, oikeus saada siihen pakkolupa").

"Keksi mahdollisimman tyhmä argumentti ja kumoa se" -leikki sopii hyvin elävöittämään vaikkapa ala-asteen äidinkielen tuntia, mutta filosofilta odottaisi hieman enemmän.

3. "Eikö tekijää sitten pidä palkita? Kyllä, mutta geeni- ja lääkepatenttien rosvoajat eivät luo mitään, vievät vain." Tämä argumentti häkellyttää jälleen sisällöllään ja perustelemattomuudellaan. Nevanlinnan väite näyttäisi viittaavan siihen, että jotakin on jo olemassa (ihmiskunnan kollektiivisena omaisuutena), jonka joku sitten patentoi itselleen. Oletan, että patenttien rosvoamisella Nevanlinna ei viittaa siihen, että joku käyttää luvatta toisen patenttia (koska edeltävän kysymyksen tekijä viittaa keksijään), vaan siihen että joku nimenomaan rohmuaa itselleen patentteja ihmiskunnan kollektiivisesta omaisuudesta. Mikäli Nevanlinna kuitenkin tarkoittaa rosvolla rosvoa juridisessa mielessä, hyväksyn hänen väitteensä suurelta osin. Todennäköisesti Nevanlinnalla on kuitenkin mielessään se, että monikansalliset lääkeyhtiöt eivät myy lääkkeitä valmistuskustannusten hinnalla vaan sisällyttävät niihin myös järjettömän korkeat tuotekehityskulut (markkinointikuluista puhumattakaan!), josta johtuen esimerkiksi Aids-lääke maksaa Yhdysvalloissa 3 800 dollaria vuodessa, vaikka kopiovalmisteen saa 21 dollarilla.

Tässä Nevanlinna vaikuttaisi olevan oikeassa, sillä kuten Anni Sinnemäen avustaja Tapio Laakso edellisen linkin tekstissä todistaa, on olemassa tapoja taata tutkimuksen ja tuotekehityksen jatkuminen ilman, että lääkkeet maksavat tähtitieteellisiä summia. Yhdysvalloissa on nimittäin esitetty lääketieteellisten keksintöjen palkintorahaston perustamista, josta uuden lääkkeen kehittäjälle maksettaisiin kymmenen vuoden ajan korvausta panostuksesta tuotekehitykseen. Itse lääkkeen hinta määräytyisi vapailla markkinoilla [!].

Nevanlinnan kahdeksan kappaleen kolumnia on yllä käsitelty kahden ensimmäisen kappaleen osalta.
PS. Blogitekstin otsikko on kopioitu Tuomas Nevanlinnan kolumnista.